sunnuntai, 28. syyskuu 2008

nyt kävi näin.

Ensinnäkin, kiitos ihanalle feikkaajalle, joka esiintyi edellisen vastaavan postauksen kommenttilaatikossa minuna! luv u<3

Tämä ei nyt toimi. Kesällä piti olla aikaa simsille. Mutta kuinkas sitten kävikään.
Olen oikeasti pahoillani.

Kesällä sattuneet asiat (eivät "hömpötykset", vai mitä ne oli, niinkuin feikkaaja asian ilmaisi) veivät mielenkiintoni kaikkeen. Päiviin kuului niin rakkautta, ystäviä, elämää, sairauksia, päihteitä kuin läheisten menetyksiä.

Rakastan tätä tarinaa ja sen perhettä itsekin valtavasti, mutta jatkaminen on mahdotonta.
On saavutus, että kykenen kouluun tai tapaamaan ihmisiä nykyään.

Kuten tekin, vihaan itseäni tämän takia ja tiedän, ettette ymmärrä tilannettani. Näin ei olisi saanut käydä.

 

Koko syksyn olen miettinyt, miksi kaikki hyvin alkaneet tarinat loppuvat, ennenkuin ehtivät alkaakaan?
Viittaan tällä yleisesti elämään.

On mahdollista, että aloitan uuden tarinan, kunhan saan itseni kasaan.

Kiittäen rakkaudella,

sowwsa.

--------------------------------------------------------------------------------

PS. Poistin äkäpäissäni edellisen vastaavan postauksen. Vittuunnuin kommentteihin, jotka koskivat feikkaajan viestiä.

sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

8. No woman no cry

 

Melkeinpä kuukauden tauon jälkeen taas jatkuu. Suuri halaus ja kiitos kärsivällisyydestä ihan kaikille!

Olette innokkaita kyselemään ladattujen perään. Niihin on mukava vastailla, kyselkää toki jos joku vaivaa mieltä :> Kommentoikaa kuitenkin aina uusimman osan perään, kiitos! Tämä helpottaa minua suuresti ja vastauksenkin saatte paljon nopeammin.
Vanhoihin osiin oli eksynyt Laltsun kysymyksiä, tässä niihin vastauksia:

- Rachelin siniruutupaita + farkut -arkiasu on jostain päin modia, tarkemmin en osaa nyt sanoa. Voin yrittää etsiskellä suoraa linkkiä myöhemmin jos jaksan :> (nopeammin ehkä löydät, kun etsit itse). !UPDATE! Asu löytynyt (hakusanalla plaid)! telkkari löytyy 4ESF:sta, jääkaappi Insimenatorista OpenHouseJackin tekemänä, tapetteja löydät Radolasta, vauvakamppeet ATS2:ta, lattia Muranomobiliasta (Mono Kitchen-setin mukana tullut, voit ladata sen nykyään ilmaiseksi PMBD:stä), räsymatot Kuupan Kutomosta.

Seuraavan kerran kun joku kysyy, mistä vihreät/siniset/harmaat koukerotapetit, magneettijääkaappi, Andyn hiukset, kerrossänky, vanhanaikainen telkku tai räsymatot löytyvät, en aio vastata. Olen vastannut niitä koskeviin kysymyksiin niin monta kertaa, etten jaksa laitella enää samoja linkkejä kymmenenteen kertaan. Pienellä oma-aloitteisuudella ja vaivannäöllä löydät vastauksen esim. viime osan kommenttilaatikosta.

Ja nyt itse osaan:

1.jpg

Noora ei malttanut lainkaan olla jokeltelematta Hazelille, niin innoissaan hän oli pikkuisesta esikoistyttärestään.

2.jpg

2_b.jpg

Vaikka Hazel lohkaisikin leijonanosan hänen ajastaan, riitti Nooralla vielä tarmoa Nokkosen kasvattamiseen. Eikä aikaakaan, kun karvakorva alkoi jo käyttäytyä kissoiksi: turkki oli pestävä huolellisesti ennen unia ja ravitsemustila oli pidettävä tasapainossa.

3.jpg

Morriksen ja Ellin välillä oli toisinaan havaittavissa lievää eripuraa. Tiedä sitten, mistä se johtui.

4.jpg

Onki tuntui olevan kuin liimattu Andyn näppeihin, sillä kalastus sujui tätä nykyä mieheltä kuin tanssi. Andy nappasikin kalastelutuokioistaan kultaisen ansiomerkin.

5.jpg

Rachel oli alkanut käyttäytyä melko kummallisesti. Hän kutsui nuoruuden mielitiettynsä Vilin muka romanttiselle aamiaiselle, mutta heti herran saavuttua tontille Rachel aloittikin riitelyn. Vili ihmetteli, mistä moinen, mutta kyllästyi sitten joutavaan kinasteluun ja paineli tiehensä muristen mennessään, että Rachelin on turha odottaa häntä enää koskaan takaisin.

6.jpg

6_b.jpg

7.jpg

Kun Rachel miekkosen kadottua näköpiiristä tajusi, mitä olikaan saanut aikaan, hänen päässään napsahti viimeisen kerran. Elämän eliksiiriksi nimitetty, Ostosteeveen mainostama nuorennusjuoma tuntui siinä vaiheessa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tärpätillä ei vain ollut haluttuja vaikutuksia, vaan Rachel vajosi sen ansiosta syvään masennukseen.

8.jpg

Rachelin tapaan myös akvaariokalat vaipuivat jonkinlaiseen horrokseen, ja miesväki sai hoitaa ne viimeiselle matkalleen. Onneksi Andylla sentään meni hyvin. Hän oli tienannut muutaman ylennyksen peräkkäisinä työpäivinä ja seilaili tällä hetkellä jossain Karibianmerellä työnimikkeellä "Merten kauhu". Iik.

9.jpg

Liekö Morrista vaivannut orastava vanhuudenhöperyys, vai mistäköhän johtuivat päivittäiset nyrkkeily- ja ninjailuharjoitukset..? Omituista.

10.jpg

Kesä alkoi pikkuhiljaa kääntyä syksyyn, ja alkoi olla aika keräillä viimeiset antimet puutarhasta. Noora sai kunnian tonkia kurkut ja salkopavut maasta. Sato oli maukas, ja Nooralle napsahti pronssinen ansiomerkki.

11.jpg

12.jpg

Hazelin vauvavuodet vierähtivät hujauksessa, ja pian oli aika saavuttaa ensimmäinen, iso virstanpylväs elämässä. (tässä vaiheessa latasin valaistushackin. tiedoksenne, jos satutte kummastelemaan erilaista valaistusta.)

13.jpg

Pienehkön muodonmuutoksen jälkeen Hazelista paljastui suloinen pikkuneiti.

14.jpg

Ensiaskeleet otettiin turvallisesti äidin avustuksella, kunnes..

15.jpg

..kesken opetustuokion päätti seuraava lapsi ilmoittaa tulostaan.

16.jpg

Raskaus oli Nooralle jo alkumetreiltä lähtien vaikeaa aikaa, ja Tarmonaattorin apuun jouduttiin turvautumaan kerran jos toisenkin.

18.jpg

Karvakorvien välit alkoivat hiljalleen lämmetä pienten kiusoittelu- ja kynsimisleikkien varjolla.

19.jpg

20.jpg

Elli jahtasi usein olemattomia akvaariokaloja, ja hänen mielestään keittiön pöytätaso oli tarpeeksi korkea ja arvokas hänen nukkumapaikakseen. Leivänpaahdinkin saattoi vielä heti käytön jälkeen hohkaa hieman lämpöä, jolloin unista tuli entistä miellyttävämmät.

22.jpg

Rachel ei päässyt eliksiiristä eikä masennuksestaan irti, ja tuloksena oli varaslähtö manalan maille. Vihdoinkin hän pääsisi rakkaan Petensä luo.

23.jpg

Muita asukkaita ei mummelin poismeno juuri hetkauttanut, mutta kissojen sydämiin tapaus jätti syvän arven.

24.jpg

Hazel halusi lohduttaa Morrista halimalla tätä lujasti. Morris ei oikein tiennyt mitä mieltä hellyydenosoituksista olisi pitänyt olla.

25.jpg


Seuraavana aamuna tuli Nokkosen aika varistaa pentukarvat ja astua ison kissan elämään. Hänestä kasvoi täydellinen sekoitus vanhempiaan kera persoonallisen korvalaikun.

26.jpg

Hazelinkin oli pian aika kasvaa, ja Andy halusi opettaa pienokaiselleen kouluelämään liittyviä asioita. Hazel kuunteli tarkkaavaisesti ja teki mielenkiintoisia havaintoja kesken opetuksen. "Täsmentäisitkö vielä, isä, kuinka määritetään, missä pisteessä funktion derivaatta on sama kuin sen kuvaajan tangentin kulmakerroin?"

Tässä vaiheessa Parkerit pakkasivat kimpsunsa ja muuttivat kaupungin laidalta lähemmäs keskustaa viehkeään ja hieman "urbaaniin" omakotitaloon. Alla muutama ulkokuva.

29-1.jpg

30-1.jpg

31-1.jpg

Ja astutaanpa sisälle:

32-1.jpg

Talo on aikaisemmin toiminut jonkinlaisena tehdasrakennuksena, mistä muistuttavat suuret ikkunat ja tiiliseinät, mutta pari vuotta sitten rakennus remontoitiin asumiskuntoon. Modernin valkoinen sohva ja ihanan vihreästi retroileva pallotelkkari tuovat muuten hieman karuun olohuoneeseen sitä paljon puhuttua kodikkuutta.

33-1.jpg

34-1.jpg

35-1.jpg

Keittiö ja ruokailutila ovat melko yksinkertaisin värein sisustettuja.

36-1.jpg

Kapeasta portaikkotilasta päästään yläkertaan..

37_UUSI.jpg

..jossa avautuu, kapea myöskin, käytävä/aulatila pullollaan ovia. Ovi nro 1 vie Andyn ja Nooran makuuhuoneeseen, 2 pienille simeille suunnattuun huoneeseen, 3 kylppäriin, 4 isompien lasten huoneeseen ja 5 tuleville vanhemmille/isovanhemmille sisustettuun tilaan. (pahoittelen ylivalottuneisuutta, kuka käski leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla..)

38-1.jpg

39.jpg

Vanhempien huone on saanut vaihteeksi punasävyisen värityksen.

40.jpg

41.jpg

Pikkulasten huone on sisustettu raikkaan keväisin värein.

42.jpg

Kylppärin värityksestä on kai turha sanoa mitään. En voinut vastustaa kiusausta.

43.jpg

44.jpg

Lasten huone jatkaa edellisestä asunnosta tuttua sinistä linjaa, mutta on saanut tällä kertaa kelkkaansa enemmän valkoista sekä väriläiskäksi Nooran nuorena tyttösenä tehtaileman tilkkutyön.

45.jpg

Sinisestä, vielä asumattomasta makuuhuoneesta vie ovi..

46.jpg

..pieneen parveketilaan. Lisäksi talossa on autotalli, josta en jaksanut ottaa kuvaa, sekä kaksi pientä käymälää, joita en myöskään jaksanut kuvata niiden ahtauden vuoksi.

47.jpg

48.jpg

Ja vielä pohjapiirustukset. Yllä alakerran, alla yläkerran. Mikään arkkitehtuurin riemuvoittohan talo ei ole, mutta ainakin minä pidän siitä kovasti (vaikka itse sanonkin. :>).

49.jpg

Hazel asettui heti taloksi rakkaan logiikkalelunsa kanssa. Hänen mielestä kesän viimeiset lämpimät päivät oli ehdottomasti vietettävä ulkosalla.

50.jpg

Pian muuton jälkeen Hazelista tuli isosisko, kun Noora synnytti pikkuisen pojan, joka peri täysin samat geenit kuin siskonsakin. Lapsi sai nimen William.

51.jpg

Lastenhoito vei hurjasti pariskunnan voimia, ja lapsivapaata aikaa jäi todella vähän. Sekin aika oli käytettävä hyödyksi.

52.jpg

Morriksen turkki oli alkanut harmaantua iän myötä. Kissavanhus jäi pois työelämästä ja tienasi eläkettä 110 simoleonia.

53.jpg

54.jpg

Illalla oli Hazelin synttäreiden aika.

55.jpg

Kerittyään tukkansa saparoille tytöstä sukeutui kaunis nuori neiti, joskin hieman surumielisen näköinen. Hei, angstaaminen kuuluu vasta teini-ikään!

56.jpg

Laitettuaan jälkikasvunsa nukkumaan pariskunta vetäytyi omaan rauhaansa.

 

Loppu tökstöks.

Kommenttia saapi laitella, tänks~

sunnuntai, 2. maaliskuu 2008

7. When everything's right

Pienen tauon jälkeen jatkoa jälleen. :) Kiitos kaikille kärsivällisyydestä! Ihan ensiksi pari juttua:

NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN iso kiitos kaikille kommentoineille! Olette tuoneet piristystä päiviini jättämällä pieniäkin kommentteja. Jatkakaa samaan malliin, kiitos :)  Te, jotka ette ole vielä jättäneet kommenttia, voitte jättää sitä vaikkapa tämän osan loppuun, kiitos.

Lueskelin aikaisempien osien kommentteja, ja löysin pari kysymystä, joihin en ole vastannut, joten tässä vastauksia, olkaa hyvät:
- Andyn vanha vihreä kehto on
ATS2:ta.
- Andyn yliopistoaikainen yöasu (mm. osassa 6, kuva jossa hän puhuu Doorikselle) on tullut Yliopisto-lisäosan mukana, eli ei ole ladattu.
- Otan kuvat pelin kameralla ja laitan ne sitten Photobucketiin, josta linkitän ne sitten tänne.
- Tapetteja olen ladannut mm.
Holy Simolysta ja Ra-do-lasta.. Olen myös joskus ladannut täältä taloja, joiden mukana on tullut seinä- ja lattiapintoja.
- Jotkut korvaavat ihot ja silmät voivat maksaa, mutta nuo minun lataamani eivät ainakaan maksa yhtään mitään.
- Pientä krääsää (lehtiä, kynttilöitä, kylppärisälää ym.) himoitsevien lataajien kannattaa ehdottomasti tarkistaa
tämä lista. Se tosin on englanniksi, mutta kovin ihmeellistä kielitaitoa ei tarvita sen tulkitsemiseen. Linkkejä on paljon, mutta niiden kautta voit tehdä mitä mielenkiintoisimpia löytöjä. :)

Haluaisin vielä mainostaa paria himolataajalle sopivaa ohjelmaa, joita olen itse käyttänyt paljon ja havainnut loistaviksi:
-
The Compessorizer! lyhyesti sanottuna pienentää tiedostoja. Se ei huononna niiden laatua, poista niitä tai pilaa niitä millään tavalla. Itse poistin äskettäin kaikki ladatut, latasin uusia ja käytin kaikki tuon ohjelman kautta. Downloads-kansion koko putosi melkein puoleen ja latausajat ovat paaljon paljon pienempiä (ennen pelin käynnistämisestä naapurustovalikkoon n. 12 min, nyt vähän reilut kolme minuuttia..) Keskustelua aiheesta mm. täällä, esim. simppelit käyttöohjeet.
-
CCleaner poistaa koneeltasi kaikki turhat tiedostot ja haittaohjelmat. Se ei siis poista mitään tärkeitä asetuksia tai pelitiedostoja (ellet säilytä niitä roskakorissa). Keskustelua aiheesta mm. täällä.

Suosittelen ehdottomasti lataamaan nuo. Pelin ja koneen toiminta nopeutuu huomattavasti ja ärsyttävä tökkiminen häviää, tai ainakin vähenee. Ohjelmista ei tule viruksia ja ne ovat erittäin helppokäyttöisiä.

Ja nyt pitemmittä puheitta itse osaan:


1-1.jpg

Kolmas yliopistovuosi oli jo puolessa välissä, ja Andyn keskiarvo oli edelleen huimat 5,0. Opiskelua oli jäljellä enää puolitoista vuotta, ja Andy halusi juhlistaa sitä parhana ystävänsä Jaskan kanssa tyynysodalla.

2-1.jpg

3-1.jpg

Osakuntakin alkoi saavuttaa melko suurta suosiota kivuttuaan kolmannelle tasolle. Andylla oli paljon ystäviä, mm. kuvassa ylemmässä näkyvä Tomi. Kampus tarjosi myös ilmaista pitsaa niin paljon kuin vain jaksoi kantaa.

4-1.jpg

5-1.jpg

Andy oli opiskelujensa ohessa meditoinut ahkerasti, ja siten oppinut sekä levitoimaan että teleportoitumaan paikasta toiseen.

6.jpg

Yliopistoaika läheni loppuaan, ja viimeiseen loppukokeeseen oli aikaa enää muutama tunti. Andy valmistautui siihen viimeistelemällä esseitä..

7.jpg

8.jpg

..siivoilemalla ja järjestelemällä paikat kuntoon seuraavaa sukupolvea varten..

9.jpg

..sekä tietysti meditoimalla.

10.jpg

Loppukoe oli ohitse, ja Andy valmistui arvosanalla laudatur. Valmistujaispirskeet eivät sopineet hänen runolliselle sielulleen, joten hän lähti saman tien kotiin.

12.jpg 

Rachel otti poikansa avosylin vastaan tämän tullessa takaisin lapsuudenkotiinsa.

13.jpg

Andy kutsui heti Nooransa kylään ja ehdotti tätä muuttamaan luokseen. Noora tottakai suostui, olihan hän viime osassa luvannut niin. Valitettavasti Noora ei tuonut mukanaan lainkaan rahaa, mutta Andyn tuomilla rahoilla sekä Rachelin säästöillä saatiin rakennettua mukava, uusi talo.

17.jpg

16.jpg

Olohuone on kodikkaan ja rauhallisen sininen. Vanhanmallisen televisio ja kaappi sekä skandinaavistyylinen takka lisäävät kodikkuuden tuntua (ja tuovat ehkä hieman mieleen mummolan..).

18.jpg

Keittiö edustaa jokseenkin samaa tyylisuuntausta olohuoneen kanssa.

19.jpg

Nooran ja Andyn makuuhuoneessa vihreä sensijaan on hallitseva sävy..

20.jpg

..mutta sinistä tavataan jälleen Rachelin makuuhuoneessa..

23.jpg

..samoin kuin isommille lapsille sisustetussa huoneessa.

22.jpg

Lastenhuoneeseen tullaan tästä vihreänsävyisestä aulasta, josta pääsee myös sinisiin kylpytiloihin, joista ei valitettavasti ole kuvaa.

21.jpg

Pienemmille lapsille rakennettu poikkeaa muista huoneista huomattavasti sen punasävyisen värityksen takia.
Talossa on vielä pieni, vihreä wc, mutta siitä ei ole valitettavasti kuvaa. Myöskään ulkokuvaa tai pohjapiirrosta en muistanut ottaa, anteeksi. Lisään ne vaikka seuraavaan osaan.

25.jpg

Andy halusi korkeaa yliopistokoulutustaan vastaavan työpaikan. Hän näki lehdessä ilmoituksen vapaasta syvänmerensukeltajan paikasta, soitti ilmoituksessa olevaan numeroon ja sai paikan heti ilman mitään työhaastatteluja.

26.jpg

Hän halusi myös mitä pikimmiten lapsiasukkaita Nooran sisustamiin lastenhuoneisiin. Mitä nopeammin sitä nopeammin.

27.jpg

Jonkin ajan kuluttua lapset taisivat ilmoitella olemassaolostaan Nooran aamupahoinvointina ja pyörrytyskohtauksina, joten nuoripari katsoi parhaakseen sanoa toisilleen tahdon. Se tapahtui hieman epäromanttisesti kahden kesken keittiössä ilman pappia tai todistajia.

28.jpg

Morris alkoi olla keski-iän kriisissä riutuva kissaherra, joka kaipasi kipeästi rinnalleen nuorta kissaneitiä. Sellainen hankittiin taloon. Siisti ja seurallinen karvakorva on nimeltään Elli.

29.jpg

Noorasta ja Ellistä tuli pian ystävyksiä. Ehkä naisilla oli jokin oma salaliitto, ainakin he harjoittivat usein erilaisia sirkustemppuja herkkupalojen avustuksella.

30.jpg

Rachel oli taas vaihteeksi hankkinut potkut töistä (joku jaksava voisi laskea, monesko kerta tämä on :>), mutta ei malttanut vielä jäädä kansaneläkkeen turvin kotiin kissoja hoitelemaan, vaan hankki pienipalkkaisen työn levykaupan myyjänä.

31.jpg

32.jpg

Kisut tulivat hyvin toimeen keskenään. Itseasiassa erittäin hyvin.

33.jpg

Liekö syksyllä ollut vaikutusta asiaan, mutta Andy sai mekaniikkapisteensä täyteen. Hjuva.

34.jpg

Kurkut ja salkopavut olivat unohtuneet hetkeksi, mutta onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja rikkaruohotupsulla. Rachel ei jaksanut enää hirveästi huolehtia kasveistaan, vaan jätti maapläntin ikään kuin perintönä Nooralle.

35.jpg

Parkerit olivat taas saaneet jostain hieman rahaa, joten Nooran ja Andyn makuuhuone uusittiin ja tontti siirrettiin meren rannalle.

36-1.jpg

Keittiöön hankittiin myös akvaario. Elli vietti päivässä tuntikausia tuijotellen lasialtaassa lilluvia herkkupaloja miettien, miksi ne eivät olleet hänen lautasellaan.

37.jpg

Morris mieli kovasti ylennystä, joten Rachel värvättiin puheopettajaksi. Myös Rachelin huonetta uusittiin hieman.

38.jpg

Nooran vatsa oli pyöristynyt hieman, eikä hän mahtunut enää farkkuihinsa, joten Andy osti vaimolleen kauniin silkkihameen ja pitsitopin, jotka korostivat Nooran solakoita linjoja erinomaisesti. Andy ei malttanut odottaa, että saisi vähän ajan kuluttua pitää nyk. masuasukkia sylissään, ja lievitti tuskaansa hypistelemässä vaimonsa vatsaa ja höpisemällä sille jotain käsittämätöntä.

39.jpg

Noora kaipasikin miehensä tukea, sillä raskaus oli melko raskasta aikaa. Aina ei jaksanut kömpiä sänkyyn nukkumaan, joten hiillostettu monni sai toimittaa tyynyn virkaa.

40.jpg

Hiillostettua monnia sekä muita kalaeväitä oli luvassa entistä enemmän, sillä Andy oli saanut kalastuksen hopeisen ansiomerkin.

41.jpg

Myös Morriksella meni hyvin. Se oli saanut ylennyksen stuntnäyttelijäksi ja kaahasikin nykyään töihin snobimaisella bensasyöpöllä, joka taatusti myös tuotti paljon pakokaasuja. Simeillä tuskin on ekologisia biopolttoaineita tai hybridiautoja..

42.jpg

Noora oli havainnut, että Ellin paino oli noussut vähässä ajassa huomattavasti. Voisikohan Parkereilla olla peräti kaksi odottavaa äitiä..?

43.jpg

Kyllä! Hetken päästä Elli alkoi kimallella kummallisesti..

44.jpg

..ja pian sen vieressä köllötteli pienenpieni, mustanharmaa karvapallo. Pentu oli tyttö, ja sai nimekseen Nokkonen. Elli pesi pikkuisensa huolellisesti joka puolelta ja puski tätä hellästi.

45.jpg

Andy oli innoissaan tulokkaasta ja syötti tälle heti kourallisen kissannameja.

46.jpg

Eikä mennyt kuin vajaa simtunti, niin myös Nooran synnytys oli käsillä. Morris oli juuri huomannut, että oli tullut isäksi, ja piti velvollisuutenaan valvoa, että kaikki menee kohdalleen.

47.jpg

Kohta Nooran käsillä lepäsi tummatukkainen, sinisilmäinen tyttö, joka sai nimen Hazel.

Onnellisiin tunnelmiin loppuu tämä osa. :) Kommentit ovat erittäin tervetulleita, niin lyhyet kuin pitkätkin. Kaikenlainen kommentointi on sallittua, niin kehut kuin kritiikkikin.

sunnuntai, 10. helmikuu 2008

6. I feel it in my fingers

1.jpg

Ennustajaeukon lähdettyä paikalle purjehti kampuksen huutosakin johtaja Jaska Alitupa. Andy teki tähän suuren vaikutuksen valtavalla viehätysvoimallaan. Heistä tuli heti ystävät, ja Andy pääsi huutosakin kunniajäseneksi. Komeaa laama-asua hän ei valitettavasti saanut.

2.jpg

Pian opiskelu alkoi tosin maistua puulta. Vaikka kampus oli täynnä kiinnostavia simejä ja Andy oli ystävystynytkin monen kanssa, hän tunsi silti olonsa yksinäiseksi ilman Morrista ja ylihuolehtivaa äitiään. Ruokakaan ei maistunut yksin syötynä yhtä hyvälle kuin muiden seurassa. Hetken Andy harkitsi jo opintojensa keskeyttämistä, mutta opiskelija-asunto oli ostettu vaivalla hankituilla rahoilla ja Rachel oli niin ylpeä lähettäessään poikansa yliopistolle, joten Andyn ei auttanut kuin pakertaa opintonsa loppuun asti.

3.jpg

4.jpg

Onneksi oli Jaska, joka vieraili usein Andyn luona. Andy perusti myös osakunnan uusien ystävien toivossa. Komea osakuntatunnus sitäpaitsi nosti talon imagon pilviin.

5.jpg

Vaikka lukuvuosi oli vasta alussa, Andy meinasi seota esseidensä kanssa. Kynät katkeilivat ja paperitollot lentelivät. Taisi päälaellekin ilmestyä orastavaa pälvikaljua Andyn repiessä tukkaansa hermoromahduksen partaalla.

6.jpg

Onneksi oli keksitty puistot, jonne mennä tuulettamaan pääkoppaansa ja muuten vain virkistäytymään.

7.jpg

Puistosta löytyi erittäin mielenkiintoisia persoonia, kuten esimerkiksi kuvassa etualalla kahvia ryystävä Pekko Huttunen.

8.jpg

9.jpg

Nälkä alkoi kurnia sisuskaluissa, ja lähikuppila tarjosi helpotusta asiaan. Andy halusi hemmotella itseään oikein ylellisellä aterialla, ja päätyi tilaamaan jättikatkarapuja limettimehussa. Viulusäestys aterioinnin lomassa olisi ollut kirsikka kakun päällä, mutta sellainen ei tarjoilijan mukaan ollut järjestettävissä.

11.jpg

Kuppilasta löytyi myös tälläinen kaunokainen piristämään päivää. Nooraksi itsensä esitellyt typykkä oli juuri sellainen, jonka Andy tahtoi: silmälasipäinen, parraton vaaleaverikkö.

12.jpg

Kuten Rachelkin aikoinaan oli, myös Andy oli nopean toiminnan sim. Treffit olivat vasta alussa, mutta se ei häntä haitannut. Kohta jo tanssahdeltiinkin aivan nenät vastatusten.

14.jpg

Andy pyöräytti mielitiettynsä kunniaksi heille maittavan spagettiannoksen. Liekö annosten yllä leijuvilla hippusilla ollut vaikutusta asiaan, mutta Noora innostui sivelemään hellästi Andyn pehmeitä, mutta miehekkään karvaisia kätösiä.

15.jpg

16.jpg

Treffit päättyivät erittäin muikeisiin tunnelmiin. Keskiyön tienoilla Noora toi kiitokseksi illasta tuuhean ruusukimpun kauniilla runolla varustettuna.

18.jpg

Myös sudet innostuivat käyskentelemään tontilla. Nökö-suden kanssa Andy tuli hyvin juttuun, mutta Rampula vain tuhosi pihamaata kaivelemalla kuoppia.

18_b.jpg

Kaunis postinkantaja sai Andyn sydämen väräjämään, mutta juttu ei edennyt sen kummemmaksi, sillä Andy rakasti Nooraa.

19.jpg

Rakkaus innosti Andya opiskelemaan tehokkaammin: ruoanlaittopisteet olivat nyt täynnä..

20.jpg

..ja kunto peräti huipussaan. Ankara pullistelu toi mukanaan tiettyjä hajuhaittoja, mutta pikainen suihku oli ratkaisu tähän pulmaan.

21.jpg

Valitettavasti kampus ei ollut sen turvallisempi kuin kotikaan. Murtovarkaat väijyivät alati nukkuvia opiskelijaparkoja.

22.jpg

Andy heräsi ulkoa tulevaan kummaan kolinaan, kurkkasi silmät ristissä ikkunasta ja näki varkaan kuntolaitteen kimpussa. Andy rynnisti näpyttelemään puhelimeen koppalakkien numeron.

23.jpg

Poliisin tullessa varas yritti ilmeisesti pölliä tämänkin.

24.jpg

Hurjan tappeluhetken jälkeen..

25.jpg

..poliisi osoitti olevansa vahvempi ja talutti murtomikon autoon. Vakuutus korvasi anastetusta omaisuudesta 680 simoleonia. Se ei ollut järin suuri korvaus kalliista tuolista ja kuntolaitteesta.

26.jpg

Tapauksesta järkyttyneenä Andy tuhosi telineessä jo olleen maalauksen, ja vangitsi kankaalle kuvan harvinaisesta liitolaamasta. Liitolaamojen maalaamisella oli kuulemma terapeuttinen vaikutus.

27.jpg

Andy läpäisi ensimmäisen vuoden loistavin arvosanoin ja päätti ilmoittaa siitä heti Nooralle ja kotiin Rachelille.

28.jpg

Andy oli opiskelumenestyksestään niin täpinöissään, että halusi palkita itsensä maittavalla kala-aterialla.

29.jpg

Vaikka ensimmäinen vuosi olikin sujunut mallikkaasti, kolme vuotta oli silti vielä edessä ja niiden aikana oli tehtävä rutkasti töitä, jos mieli saada hyviä arvosanoja. Huomatkaa erittäin ergonominen työasento - sillä on taatusti vaikutusta arvosanojen loistavuuteen.

30.jpg

Opiskelijakämppä kaipasi toden teolla naisen kosketusta, sillä koko ajan oli joku paikka homeessa tai muuten vain rempallaan. Tämän siitä saa, kun on vain mies talossa. (don't take it so seriously, fellas :>)

31.jpg

Andy oli niin hyvää pataa susien kanssa, että ne innostuivat välillä tulemaan sisälle asti.

32.jpg

Andy alkoi jo olla melkoisen haka siveltimen käytössä, ja tienasikin töherryksillään sievoisia summia. Köyhälle opiskelijalle käteinen tulikin tositarpeeseen.

33.jpg

Academia Simulumin talvi oli kylmä kuin Siperiassa ja pitkä kuin nälkävuosi. Se ei silti estänyt lumiukkojen rakentelua.

35.jpg

Lumihankeen oli hyvä myös hautautua kirjoittelemaan esseitä.

36.jpg

Illalla Andyn maalatessa muotokuvaa hänestä ja Noorasta, hän oli hieman hermostunut: hän oli kutsunut Nooran huomiseksi aamiaiselle, ja kertoisi silloin tälle jotain todella tärkeää.

37.jpg

Aamulla Noora saapui ja tervehti muruaan hellällä suukolla. Andy pyysi hänet heti sisätiloihin nauttimaan vastapaistettuja räiskäleitä.

38.jpg

Nautittuaan aamiaisesta, molemmat olivat hetken aivan hiljaa sivellen samalla toistensa käsiä hymyillen tyytyväisinä. Andy aukaisi suunsa, hengitti pari kertaa syvään ja aloitti ääni hieman väristen: "Kuule.. sä olet parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Siks mä olenkin miettinyt yhtä asiaa jo jonkin aikaa."

39.jpg

"Katsos, kun mulla olisi tälläinen samettinen rasia, ja sen sisällä sellainen kultainen rengas, ja.. mä haluaisin antaa tämän rasian just sulle. Mun rakkautta sua kohtaan ei voi sanoin kuvailla, se on jotain todella suurta, mutta jos mä tällä rasialla voisin jotenkin kuvata sitä.." Nooran hengitys salpautui hetkeksi. Kohta hän haukkoi henkeään tuijottaen Andya suurin, kirkkain silmin. Andy ehti jo pelätä pahinta, kunnes..

40.jpg

..Nooran silmäkulmasta vierähti onnen kyynel, ja värisevin sormin hän tarttui rasiaan, otti sieltä valtavalla timantilla varustetun kultasormuksen, ja pujotti sen sormeensa. Hän tutkaili hetken, miltä sormus näytti hänen kapeissa, naisellisissa sormissaan, ja kuiskasi sitten: "Kyllä, kyllä minä tahdon!"

41.jpg

Molemmat nousivat ylös ja rutistivat toisiaan oikein kovasti. "Minä odotan, että saat opintosi loppuun, ja sitten muutan luoksesi ja ja..", Noora nyyhkytti, mutta Andy sulki tämän suun sormellaan ja antoi lopuksi kihlatulleen hellän suukon.

Pahoittelen tekstin töksähtelevyyttä :<  Runoratsuni ontui pahasti, eikä eläinlääkäriä ollut tähän hätään saatavilla, mutta halusin saada tämän pois alta kaikesta huolimatta.

lauantai, 2. helmikuu 2008

5. Winter Wonderland

Ja matka jatkuu.

1.jpg

Heti synttäreiden jälkeen Andy aloitti opiskelemaan miehekkäästi mekaniikkaa. Aikaisin aloitetuista opinnoista olisi Rachelin mukaan hyötyä sitten myöhemmin yliopistoelämässä.

2.jpg

Pete kävi toisinaan katsasastamassa maanpäällistä elämää ja itkemässä kuolinpaikallaan.

3.jpg

Morris rakasti seinälinnukettaan hirveästi. Se oli alati lelunsa kimpussa.

4.jpg

Rachelin viljelykset alkoivat pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Tomaateista tuli peräti maukkaita. Mehua niistä ei tosin saatu, siihen vaadittiin täydellisiä yksilöitä, mutta ruoanlaitossa näitäkin saattoi käyttää.

5.jpg

Eräänä päivänä sattui niin, että kaikkien työajat osuivat melkein yksiin. Pihalla oli ruuhkaa, kun perhe kipusi työautoistaan. Morris ylennettiin statistista sijaisnäyttelijäksi ja palkkapussiin kilahti sievoinen bonus.

6.jpg

Andy sai todistukseensa vain seiskan, mutta olihan sekin ihan siedettävä numero.

7.jpg

Rachel ylennettiin lobbaajaksi. Hänenkin bonuksensa oli ihan kohtuullinen, ja ilme on sen mukainen.

10.jpg

Morris ja Andy olivat lähentyneet viime aikoina huomattavasti. Ehkä Morris aavisti, että Andy lähtisi muutaman päivän päästä pois kotoa, ja kerjäsi siksi tältä hellyyttä ja huolenpitoa.

11.jpg

Ylennyksen myötä Rachelin työajat eivät enää sattuneet Andyn koulupäivien kanssa yksiin, joten piti palkata.. tättärää, tuo kaikkien kammoksuma nutturatäti, lastenhoitaja! Onneksi muori ei aiheuttanut suurempaa tuhoa, vaan sijasi kiltisti vuoteet, vei roskat kompostoriin ja katseli huvittuneena Morriksen leikkihetkiä.

12.jpg

Tätykän pesti ei ollut pitkäikäinen, sillä Rachel sai jälleen potkut: uskomatonta, jo kolmatta kertaa!

13.jpg

Andyn kohonnut koulumenestys onneksi piristi häntä hieman. Andy toi aina hymyssäsuin peräti kasipuolikkaita.

14.jpg

Rachel toivoi pojastaan vieläkin pätevämpää, joten soitti eräälle, joka voisi vaikuttaa asiaan..

15.jpg

..nimittäin yksityiskoulun rehtorille. Porvarikoulun leivissä Andylla olisi kuulemma paremmat mahdollisuudet kymppeihin.

16.jpg

Rehtorilla ja Andylla synkkasi heti. Andy teki hyvän vaikutuksen rehtoriin kertomalla hänelle kaikki tuntemansa blondi- ja basistivitsit. Pääsy yksityiskouluun oli jo melkein taskussa.

17.jpg

Lopulta se olikin. Varsinkin Rachelin tarjoamaan kalkkunaan rehtori oli erittäin tyytyväinen, ja totesi ennen lähtöään koulunsa olevan juuri Andyn kaltaisia lapsukaisia varten.

18.jpg

Nyt kun työajoista ei tarvinnut huolehtia, Rachelilla oli hyvää aikaa haravoida syksyn tuomat lehdet pois pihalta ennen ensilumia.

19.jpg

Elitistikoulun myötä alkoi niitä toivottuja kymppejä tippua kuin sieniä sateella.

20.jpg

Morrikselle ei käynyt yhtä hyvin. Hänet alennettiin statistiksi.

21.jpg

Rachel ei viihtynyt joutilaana, vaan hankki työpaikan paikallisesta sairaalasta. Ensimmäisen työpäivän jälkeen hän kohosi jo ensihoitajaksi. Good!

22.jpg

Eipä tiennyt Morris seuraavana päivänä töihin lähdettyään, että palaisi sieltä jälleen sijaisnäyttelijäksi ylennettynä. Näin kuitenkin kävi.

23.jpg

Syksy alkoi vedellä viimeisiä henkäyksiään, ja viimeiset vihannekset oli kerättävä talteen. Kurkuista tuli maukkaita, joistakin jopa täydellisiä, samoin mansikoista.

24.jpg

Perheen yhteiset päivälliset kuuluivat Parkereiden perinteisiin. Silloin voitiin rauhoittua, käydä läpi päivän tapahtumat ja purkaa sydämellä olevat asiat. Morris osallistui päivällisiin syömällä kiipeilytelinettään.

25.jpg

Pian se talvi tulikin. Puut näyttivät kaikessa kuivuudessaan todella kauniilta helmenvalkoista lunta ja kirkkaansinistä taivasta vasten

25b.jpg

"Ei talvea ilman kunnon lumisotaa!", Andy huikkasi ja heitti äitiään lumipallolla. Kuinka hän kärsii pyöritellä lunta paljain sormin..

26.jpg

Talvi toi mukanaan myös tälläisiä veijareita. Se yritti ilmeisesti viestittää, että tuollainen makkaratikku soveltuisi mainiosti myös tenniksenpeluuseen.

27.jpg

Andy silmäili vielä viimeisiä sivuja Pikkunikkari-kirjastaan. Se alkoi kohta käydä hänelle aika lapselliseksi.

28.jpg

Sen sijaan kokkiohjelmat olivat aina viihdyttäviä. ( anteeksi rakennustila = lumi ei näy ulkona..)

29.jpg

Illalla tuli Andyn aika saavuttaa uusi virstanpylväs elämässään.

30.jpg

Hänestä kasvoi oikein vekkulin näköinen nuorimies.

31.jpg

Rachelin aika tuli hetkeä myöhemmin.

32.jpg

Muodonmuutoksen jälkeen hänestä kuoriutui arvokkaan näköinen vanha rouva - tai neiti, hän ei ollut naimisissa.

33.jpg

Aamulla Andy hyvästeli rakkaa karvakorvansa hetkeksi, sillä..

34.jpg

..hän lähti yliopistolle taskussaan stipendit koulumenestyksestä sekä ruoanlaitto- ja mekaniikkataidoistaan.

35.jpg

Tässä nuori Andy lähempää.

36.jpg

Vähillä varoillaan hän sai ostettua tälläisen erittäin minimalistisen, mutta viihtyisän opiskelijakämpän.

37.jpg

38.jpg

Keittiö/ruokailutila/olohuone on sisustettu vaalean ja vihreän sävyin ja huokuu kaikessa moderniudessaan kotoisuutta.

39.jpg

Makuuhuone on myös todella pieni, mutta hei - se on tarkoitettu nukkumiseen eikä tanssilattiaksi, mitä oikein ajattelitte?!

40.jpg

Tältä näyttää wc/kylpyhuone. Väri ei varmaan ollut suuri yllätys.

41.jpg

Pohjapiirustus, joka havainnollistaa tehokkaasti talon pienen koon. Kuten huomaatte, kylppäri ja makuuhuone ovat melkein yhtä suuret (tai pienet, kummin vain..)

42.jpg

Andy valitsi pääaineekseen kirjallisuuden ja aloitti heti esseen pakertamisen. Hän muuten haluaa tietää kaiken kaikesta, niin mahdollisesta kuin mahdottomastakin (ja varsinkin jälkimmäisestä) ja tahtoo tulla suureksi seikkailijaksi.

43.jpg

Ennustajaeukko tuli toivottamaan tuoreen opiskelijan tervetulleeksi, ja..

44.jpg

..loihti paikalle tämännäköisen vaimoehdokkaan. Ei paha, ei ollenkaan, muttei ehkä tarpeeksi sievä.

 

Näihin tunnelmiin päättyy viides osa.

Jos luit tämän, niin jättäisitkö edes pienen muiston itsestäsi kommenttilaatikkoon? Olisin erittäin kiitollinen. Kaikki kommentit motivoivat jatkamaan eteenpäin ja lisäävät peli-intoa = jatkoa tulee ehkä nopeammin :>