Jatkon tulemisessa menikin hieman enemmän aikaa kuin aluksi kuvittelin. Tässä tämä nyt kuitenkin on, olkaa hyvät.

 

1.jpg

Parkerien finanssipoliittinen tilanne näytti sen verran plussaa, että takapihalle saatiin kaivettua pieni lampi, josta Pete kovana kalamiehenä nosteli perheen  illalliskalat. Pete oli jopa ansainnut pronssisen ansiomerkin kalasteluistaan.

3.jpg

Kokkaamisen hän kuitenkin jätti suosiolla Rachelille: ties mitä mössöä ahvenista olisi syntynyt Peten kynsissä.

4.jpg

Viime yön puuhastelut tuottivat ilmeisesti haluttua tulosta, sillä seuraavana yönä Rachelin maha suureni hieman. Toisen sukupolven ensimmäinen edustaja taisi ilmoitella olemassaolostaan. Pete oli tosi kiinnostunut tapahtumasta.

4_b.jpg

Kun Rachel nyt jäi äitiysvapaalle, oli jonkun käytävä töissä ja tuotava tuohta taloon. Pete oli saanut ylennyksen lobbaajaksi.
Tässä muuten se kaivattu pärstäkuva Petestä. :> Komea pörröpää, eikö?

4_c.jpg

Rachelin alkuraskaus oli hyvin helppo: ei aamupahoinvointia tai äkillisiä masennuskohtauksia. Paitsi, että hän lappoi mielettömät määrät ruokaa kupuunsa: ainakin kolme kertaa enemmän kuin Pete.

5.jpg

6.jpg

Raskaus oli myös erinomaista aikaa opiskella ja tehdä kotitöitä: aina oli jossain haisevia lautasia tai rikkinäisiä kraanoja.

8.jpg

Yhtäkkiä hänen vatsasta suureni toista kertaa: lapsi oli tulossa hyvin pian!

9.jpg

Pete oli niin innoissaan tulokkaasta, ettei malttanut pysyä nahoissaan; oli koko ajan hypistelemässä vaimonsa mahaa ja juttelemassa sille.

10.jpg

Masuasukas, niinkuin Pete sitä leikkisästi kutsui, vei viimeisillä hetkillään Rachelin voimia niin, että aina ei ehditty edes petiin nukkumaan, vaan sohva sai toimittaa sängyn virkaa.

11.jpg

Pian koittikin se odotettu hetki. Rachel kiljui tuskissaan, mutta Pete ei jaksanut kiinnostua tapahtumasta, vaan käänsi tyytyväisenä kylkeään.

12.jpg

Viimein hän kuitenkin tajusi, että hänestä oli tullut isä, ja pinkaisi nopeasti ylös sängystä. "Wohoo, se on tyttö! Ja.. sillähän on minun silmät ja sinun hiustenvärisi", Pete iloitsi. Pikkutyttö sai nimekseen Alice.

13.jpg

14.jpg

(Parempia kasvokuvia kuin tuo ylempi ei valitettavasti ole, anteeksi) Vaikka Pete jättikin vaipanvaihdon ja muut likaiset työt äidin harteille..

17.jpg

..kävi hän kuitenkin aina nukkumaanmenoaikana peittelemässä pikkutyttönsä. Vauvahuone on, kuten kuvista näette, muuttunut siniseksi, sillä edellinen hoitopöytä bugitti kummallisesti. Outoa. Ei se ennen ole niin tehnyt.

18.jpg

Alicen innoittamana taloon haluttiin ehdottomasti lisää lapsia.

19.jpg

20.jpg

21.jpg

Keskellä yötä Rachel heräsi kummaan kolinaan ja rymistelyyn. Hän hiippaili unenpöpperössä sydämen tuutatessa varattua lastenhuoneeseen katsomaan, oliko Alicella kaikki kunnossa. Mutta mitä hän näkikään: murtovarkaan ! Varovasti ja aivan ääneti hän kipitti soittamaan poliiseille, jotka lupasivat tulla tuota pikaa.

22.jpg

Petekin oli perillä asioista vasta kun murtomikko säntäsi makuuhuoneeseen taulujen kimppuun.

24.jpg

Poliisi ja varas kävivät hetken kiivasta kamppailua, kunnes..

25.jpg

..varas rynnisti paikalta saaliinaan matto ja taulu. Sinivuokoista ei kyllä ole mihinkään.

26.jpg

Onneksi taloudellinen hävikki ei ollut suurensuuri, joten perhe palaili normaaliin päiväjärjestykseen unohtaen yöllisen välikohtauksen. Peten ollessa töissä ja Alicen vedellessä sikeitä Rachel hankki taitopisteitä varastoon. Ne olisivat tarpeen sitten kun hän menisi takaisin töihin äitiysloman jälkeen.

27.jpg

28.jpg

29.jpg

Pete päätti ryhdistäytyä ja alkoi tekemään enemmän kotitöitä. Ruoanlaitto takkuili vielä hieman, mutta onneksi oli vaimo opastamassa.

26_b.jpg

Rachel oli alkanut kärsiä kummallisista pahoinvoinneista ja väsymyksestä. Johtunevatko Peten koekokkailuista vaiko jostain ihan muusta..

31.jpg

Alicen vauva-aika meni hujauksessa. Synttäreitä vietettiin isän avustuksella.

32.jpg

Kasvaminen näytti aika vauhdikkaalta. :>

33.jpg

Pienen muodonpuutoksen jälkeen pikkuneidistä kehkeytyi oikea söpöläinen sinisilmineen ja pusuhuulineen. Silmät harittavat ehkä hieman, mutta ne vain lisäävät hänen persoonallisuuttaan.

35.jpg

Kävelyharjoituksen aloitettiin heti. Alice oli erittäin halukas oppimaan, ja ensimmäiset askeleet ilman isän avustusta otettiinkin ennätysajassa. Ihan unelmalapsi.

36.jpg

Alicen perässä kasvoi myös Rachelin vatsa. Syy pahoinvoinneille taisi löytyä.

37.jpg

Pakko laittaa tämä vielä loppuun kun oli niin hauska kuva. :)

 

Kommentit ovat erittäin hyväksyttyjä.